Kuvansiirto lautoihin (taulu) tai seinälle

Netti on pullollaan näitä ohjeita. Kuvia voi maalata joko seinään suoraan tai puutaustalle, jolloin syntyy eräänlainen taulu. Alla kuva siitä, miltä kartta näyttää seinällä ja kuvassa onkin linkki sivuille.

World Map Wall Decor

 

Tämän  voi myös tehdä tauluksi, kuten alla näkyy (linkki kuvassa).

Itse pidän enemmän tummasta taustasta, ja vaaleasta maalista. (http://www.pinterest.com/pin/66991113182427507/)

8b264caedb9e9027067d8f5b3cd62682

Jos maalaat seinälle, niin helpointa on, kun heijastat kuvan seinälle, ja piirrät näin ääriviivat seinään.

Taulun tekemiseen tarvitaan lava/ lautoja. Työkalut, joilla esim irroittaa laudat ja/tai sahata laudat oikean kokosiksi. Laudat voi yhdistää toisiinsa nauloilla ja niiden taakse voi laittaa pari lautaa ns. kehikoksi, eli vaikka yksi lauta keskelle eri suuntaisesti ja reunoille.

Kuva pitää ensin siirtää esim kuultopaperille. Kuvan voi printata, muista kuitenkin, että koko on sitä mitä haluat. Sitten ei muuta kuin kuvan piirto kuultopaperin takapuolelle lyijykynällä ja tämän jälkeen paperin asettaminen oikealle kohdalle. Piirtöjäljet pitää vielä toistaa kun kuva on paikoillaan ja se kannattaa tehdä hieman voimaa käyttäen.

Tussilla voi tummentaa ääriviivat lautoihin, jotta maalaaminen on helpompaa. Sitten vain maalilla sutimaan ja kuivumaan.

debossed-sustainable-tung-wood-map1

http://www.homejelly.com/design-candy-home-decor-stuff-all-mapped-out/

Vähän joutuu samoja viivoja piirtämään uudelleen, mutta kokonaisuutena aika helpohko tehdä!

– Laura

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s